30.11.13

Huonepostaus pt. 2

Tein joskus puolitoista vuotta sitten huonepostauksen, mutta huoneeni on kerennyt tässä ajassa muuttua jo moneen, moneen kertaan joten päätin nyt vähän päivitellä ja näyttää millaisessa huoneessa nykyisin vietän aikani. Tänään sain huoneeseeni uuden kirjahyllyn! Tai no uuden ja uuden. Hylly on ollut huoneessani noin 10 vuotta sitten, mutta jostain syystä olen halunnut hankkiutua siitä eroon. Nyt kuitenkin se on palannut samaan vanhaan nurkkaan jossa se aina ennenkin oli.

Tänä vuonna aloitin keräilemään postikortteja jokaisesta ulkomaalaisesta kaupungissa jossa käyn. Kortit ylimmästä alimpaa: Tallinna, Frankfurt, Budapest, Szeged ja Subotica.
Ostin tämän aivan ihanan lohikäärmelampun Unkarissa ollessani. Hinta vain alle 20€, ylivoimaisesti paras asia mitä olen koskaan ostanut.

23.11.13

The Day of the Doctor

Tänään on siis Doctor Who:n 50-vuotis juhlapäivä. Illalla tulee spesiaalijakso Kakkoselta, muistakaa katsoa. Aamulla päätin vetäistä 11. Tohtorin cosplayni päälle ja kävin ottamassa pari kuvaa näin juhlapäivän kunniaksi!

21.11.13

Kuvapostaus


 Heräsin tänään jopa ennenku oli kerennyt tulla liian pimeää joten päätin ottaa kameran ja lähteä kuvailemaan. Ihanan kirpeä ilma ja valkea maa.. Mmm tykkään!

16.11.13

Oulussa. Taas.

Tänään lähdettiin siis Eekan kanssa Ouluun vähän shoppailemaan ja kattomaan Satellite Storiesin akkarikeikkaa Äx:ään. Iskän kyydillä lähdettii aamulla ja puolen päivän aikaan oltiin Zeppeliinissä missä tehtiin vähän shoppailua. En oikeastaan löytänyt mitään erikoista. H&M:stä ostin mustan urheilufleecen, jota olen jo himoinnut kauan. Suunnattiin sitten Ouluun ja Stockalle kirjakauppaan. Kuitenkin suunnitelmiin tuli muutos kun meille selvisi että itse Juha Tapio oli siellä esiintymässä. Kerettiin sitten kuunnella pari viimeistä biisiä, jonka jälkeen jonoteltiin nimmareita ja kuvia.
Suoraan sitten tämän jälkeen suunnattiin äxään. Loistava akkarikeikka kyllä oli. Mukavasti porukkaa ja kiva fiilis oli koko lyhyen setin ajan. Lopuksi sain vielä nimmarit loistavan päivän päätteeksi.

4.11.13

rahaton ja onnellinen

Olin viikonlopun Oulussa. Lauantaina menin bussilla ja olin viiden aikaan perillä. Kirjauduin siinä sitten hotelliin ja vaihdoin vaatteet. Lähdin sitten suunnistamaan Club Teatriaa kohti jossa olisi illalla Satellite Stories levynjulkkarikeikka, jonka takia olin tullut Ouluun. Keikka itse alkoi kymmeneltä jota ennen oli lämppäri. Aivan loistava keikka. Top 3:ssa ihan hands down. Ja kun oon käyny tuhannella ja yhdellä keikalla niin tämä sanoo paljon! En ottanut kuvia koska no... En vaan ottanu :') Keikan jälkeen kävin hotellilla vaihtaa kengät ja lähdin after partyihin. Istuin vaa yksin jossa nurkassa puoltoista tuntia. Mutta ei mulla tylsää kyllä ollu, ei sillä. Hotellilla olin takas kolmen aikaan mitä ennen kuitenki sain bändin laulajalta halin aw oon niin onnellinen. Mutta aivan loistava keikka. Menisin toisellekki kiertuekeikalle tässä kuussa jos olis rahaa, mutta tililla on kaks euroo niin ei taida onnistua..